RSS-linkki
Kokousasiat:https://utajarvi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://utajarvi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 09.04.2024/Pykälä 79
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Piha-alueiden talvikunnossapito kuntakonsernin rakennuksissa 2024-2025
EKV 26.03.2024 § 16
VALMISTELIJA:
Elinympäristöjohtaja Petri Leskinen, p. 050 387 1973
Utajärven kunta kilpailutti vuonna 2020 kunnan piha- ja muiden alueiden lumityöt ja liukkauden torjunnan hoitokausille 2020 - 2023. Sopimusta on jatkettu optiovuodella hoitokaudelle 2023 - 2024.
Kuntakonserniin kuuluvat tytäryhtiöt Kiinteistö Oy Mäyrä ja Kiinteistö Oy Järvenneito ovat kilpailuttaneet vuokratalojensa piha-alueiden konelumityöt ja liukkauden torjunnan keväällä 2021 kausille 2021 - 2024. Hankintaan on sisällytetty mahdollisuus sopia optiona yhden hoitokauden lisäaika. Kiinteistö Oy Mäyrä ja Kiinteistö Oy Järvenneito ovat neuvotelleet urakoitsijan kanssa optiovuoden käytöstä hoitokaudelle 2024 - 2025.
Eli konsernin rakennusten piha-alueiden talvikunnossapidon urakkajaksot kulkevat eri rytmissä. Urakointijaksojen samanaikaisuus selkeyttäisi ja tehostaisi palvelun kilpailutusta.
Valiokunta keskustelee ja linjaa palvelun hankinnan kokonaisuudesta.
Elinkeinovaliokunta:
Elinkeinovaliokunta linjaa, että kunnan kannattaa jatkaa nykyisen palveluntarjoajan
kanssa erillisellä palvelusopimuksella yksi vuosi talvikunnossapitoa.
----
KH 09.04.2024 § 79
445/10.03.01.01/2024
VALMISTELIJA:
Elinympäristöjohtaja Petri Leskinen, p. 050 387 1973
Kunnan rakennusten piha-alueiden talvikunnossapidon on tuottanut Invera Oy 2020 syksy- 2024 kevät ajalla. Palvelun laatu on ollut erittäin hyvä ja siihen liittyvä yhteistoiminta hyvin sujuvaa.
Kuntakonsernissa on tarkasteltu kaikkien konserniin kuuluvien rakennusten piha-alueiden talvikunnossapidon kokonaisuutta. On todettu, että on tarkoituksen mukaista yhdistää tämä palvelu kilpailutuksen näkökulmalta samaan ajalliseen rytmiin. Sote rakennusten osalta myös kunnassa on varmasti vuonna 2025 pidemmän aikajänteen näkymä miten Pohteen vuokrasopimukset jatkuu ja näiden kohteiden palveluiden tuottaminen.
Kuntakonsernissa pyydetään tarjoukset 2025 vuoden keväällä kaikkien konsernin rakennusten piha-alueiden talvikunnossapidosta. Tarjouspyynnön tarkempi sisältö mm. urakka-aika suunnitellaan tarjouspyynnön laadinnan yhteydessä.
Invera Oy on lupautunut tekemään kunnan rakennusten pihojen talvikunnossapidon kaudelle 2024-2025 samalla hinnalla mikä on ollut aikaisemmassa urakkasopimuksen optiokaudessa.
KUNNANJOHTAJA:
Kunnanhallitus päättää hankkia kunnan rakennusten pihojen talvikunnossapidon talvikaudelle 2024-2025 Invera Oy:ltä suorahankintana. Yhden talvikauden kunnossapidon hinta on 51 903,49 euroa alv 0 %.
PÄÄTÖS:
Hyväksyttiin.
Merkittiin pöytäkirjaan, että kokouksessa pidettiin tekninen tauko ennen tämän asian käsittelyä klo 10.29 - 10.36. Merkittiin edelleen pöytäkirjaan, että Anja Pinoniemi poistui intressijäävinä kokouksesta tämän asian käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi klo 10.37 - 10.46.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |