Dynasty tietopalvelu Haku RSS Utajärven kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://utajarvi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://utajarvi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Elinkeinovaliokunta
Muistio 26.03.2024/Asianro 18



 

 

Mustikkakankaan teollisuusalueen laajennuksen VT22 uuden liittymän suunnittelupa

 

EKV 26.03.2024 § 18  

442/10.02.02/2024  

 

 

VALMISTELIJA:
Elinympäristöjohtaja Petri Leskinen, p. 050 387 1973

Mustikkakankaan teollisuusalueen laajennusosa 2 on kaavoituksessa parhaillaan. Kaavan yhteyteen on katsottu tarpeelliseksi saada toinen liittymä VT22 tiehen.

 

Uuden risteyksen suunnittelu tarvitsee Elyltä suunnitteluluvan, koska VT22 kuuluu Elyn vastuualueelle. Kunnanhallituksen tulee päättää suunnitteluluvan hakemisesta.

 

Risteyksen suunnittelu tapahtuu Elyn ohjauksessa ja kunta maksaa suunnittelun kustannukset. Varsinainen risteyksen rakentaminen vaatii toteutuakseen rahoituksen järjestymisen. 

 

Valiokunta perehtyy hankkeeseen. 

 

Asiankäsittely: 

Pentti Tuovinen poistui kokouksesta asian käsittelyn aikana klo 10:58.

 

Elinkeinovaliokunta:

             Elinkeinovaliokunta kuuli suunnittelutilanteen ja näkee liittymän välttämättömänä.
             ----

 

 

 

 

 

Ptk tark.