RSS-linkki
Kokousasiat:https://utajarvi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://utajarvi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Elinkeinovaliokunta
Muistio 13.02.2024/Asianro 9
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Jäähallin kehittäminen
EKV 13.02.2024 § 9
407/10.03.02.00/2024
VALMISTELIJA:
Elinympäristöjohtaja Petri Leskinen, p. 050 387 1973
Utajärvellä jääkiekkoharrastus on kehittynyt kovasti. Jäähallin käyttöaste on parantanut ja UU:n miesten kiekkoporukan menestys on tuonut tarpeen parantaa kiekkokaukaloa ja toiminnallisuutta.
2015 vuonna hankittu kaukalo on ns. Ulkokaukalomalli ja hankittu nimenomaan sen hetkiseen tarpeeseen.
Kiekkokaukalon parantamisen osalta on selvitetty eri mahdollisuuksia ja kustannuksien muodostumista. Talousarviossa 2024 on tehty investointivaraus kaukalohankkeelle.
Elinkeinovaliokunta perehtyy kaukalohankkeeseen ja ohjaa valmistelua.
Elinkeinovaliokunta:
Elinkeinovaliokunta perehtyi hankkeeseen ja piti hankkeen jatkamista tarpeellisena. Elinkeinovaliokunta pitää kokonaan uuden kaukalorakenteen hankintaa kannattavana.
----
Ptk tark.
|
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |