Dynasty tietopalvelu Haku RSS Utajärven kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://utajarvi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://utajarvi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 06.02.2024/Pykälä 35


Liite 18 Lausunto Utajärven kunta KH 6.2.2024

 

Lausunto Pohjois-Pohjanmaan energia- ja ilmastovaihemaakuntakaavan ehdotusaineistosta (MRA 13 §)

 

KH 06.02.2024 § 35  

402/10.02.00/2024  

 

VALMISTELIJA:

Elinympäristöjohtaja Petri Leskinen, p. 050 387 1973

 

Pohjois-Pohjanmaan energia- ja ilmastovaihemaakuntakaava on edennyt maankäyttö- ja rakennusasetuksen mukaiseen ehdotusvaiheen viranomaislausuntokierrokseen. Lainsäädännön mukaan maakuntakaavaehdotuksesta on ennen nähtäville asettamista pyydettävä lausunto: 1) elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukselta; 2) niiltä kunnilta, joita asia koskee; 3) kaava-alueeseen rajoittuvien alueiden maakuntien liitolta; 4) tarpeen mukaan muilta maakuntakaavan kannalta keskeisiltä viranomaisilta ja yhteisöiltä; 5) niiltä ministeriöiltä, joita asia koskee. 

 

Pohjois-Pohjanmaan maakuntahallitus on 19.12.2023 (§ 178) hyväksynyt energia- ja ilmastovaihemaakuntakaavan ehdotuksen lausuntoaineiston maankäyttö- ja rakennusasetuksen 13 §:n mukaisesti kuultavaksi. Tämä kuulemiskierros ei ole julkinen, joten lausunnot pyydetään ainoastaan niiltä tahoilta, jotka sisältyvät asetuksen kirjaukseen. Saatuihin lausuntoihin laaditaan vastineet, jotka käsitellään maakuntahallituksessa. Mahdollisiin saapuviin mielipiteisiin kaava-aineistosta ei anneta vastineita. 

 

Elinympäristöpalvelut on valmistellut lausunnon energia- ja ilmastovaihemaakuntakaavan ehdotuksesta kunnanhallitukselle käsiteltäväksi. Lausunnossa on liitteenä hanketoimijoiden antamia näkemyksiä hankekohtaisesti. 

 

 KUNNANJOHTAJA:

Kunnanhallitus päättää antaa liitteenä olevan lausunnon Pohjois- Pohjanmaan maakuntaliitolle.

PÄÄTÖS:

Hyväksyttiin.

 

Merkittiin pöytäkirjaan, että Reetta Tuovinen-Salo saapui kokoukseen tämän asian käsittelyn aikana klo 12.02 ja että Petri Leskinen poistui kokouksesta tämän asian käsittelyn ja päätöksenteon jälkeen klo 12.08.

Ptk tark.