Dynasty tietopalvelu Haku RSS Utajärven kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://utajarvi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://utajarvi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Keskusvaalilautakunta
Pöytäkirja 04.12.2023/Pykälä 29


Liite 1 Kuulutus presidentinvaaleista 2024

 

 

Presidentinvaaleista 2024 tiedottaminen

 

KEVALT 04.12.2023 § 35  

330/00.00.00.01/2023  

 

 

Valmistelija

Hallinnon esihenkilö Eeva-Kaisa Karhu, puh. 040 610 2612

 

Keskusvaalilautakunnan on hyvissä ajoin ennen ennakkoäänestyksen alkamista tiedotettava, sillä tavoin kuin kunnan ilmoitukset saatetaan tiedoksi:

 

- Presidentinvaalien 2024  vaalipäivän 28.1.2024 ja mahdollisen toisen vaalin vaalipäivän 11.2.2024 sekä äänestysalueiden äänestyspaikkojen

        - nimet

        - käyntiosoitteet ja

        - äänestysaika

 

- Presidentinvaalien ennakkoäänestysajanjakso 17.1-23.1.2024 ja mahddollisen toisen vaali aikana 31.1.-6.2.2024 sekä kunnan alueella olevien yleisten ennakkoäänestyspaikkojen

         - nimet

         - käyntiosoitteet sekä

         - aukiolopäivät ja

         - päivittäiset aukioloajat
 

Keskusvaalilautakunta voi lisäksi harkintansa mukaan kuuluttaa kotiäänestyksen järjestämisestä ja siihen ilmoittautumisesta sekä muista vaalien toimittamiseen liittyvistä asioista.

 

Virallisten kuulutusten lisäksi ennakkoäänestyspaikat osoitteineen ja aukioloaikoineen tulisi julkaista myös kunnan kotisivuilla. Lisäksi suositellaan, että vaalijärjestelyistä tiedotettaisiin yhteistyössä paikallisen median kanssa (uutisjutut, jne.) sekä kunnan omat julisteet ulkomainostelineissä ja muissa

näkyvissä paikoissa.

 

Kuulutus annetaan kokouksessa.


Ehdotus:
Keskusvaalilautakunta hyväksyy liitteen mukaisen kuulutuksen julkaistavaksi Tervareitti-lehdissä torstaina 4.1.2024 ja kunnan verkkosivuilla.
 


Keskusvaalilautakunta:

Hyväksyttiin.
----

 

 

 

 

 

 

 

 

Ptk tark.