RSS-linkki
Kokousasiat:https://utajarvi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://utajarvi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 12.12.2023/Pykälä 239
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Hallinnon uusien toimitilojen investointi
KH 12.12.2023 § 239
339/02.06.01.02/2023
VALMISTELIJA:
Elinympäristöjohtaja Petri Leskinen, p. 050 387 1973
Hallintopalvelut on toiminut useita vuosia hajallaan työtilojen suhteen. Uutena järjestelynä yhteispalvelupisteen tilat siirretään Vanhatie 29:ssä sijaitsevaan rakennukseen (Roomari).
Rakennuksen omistaja remontoi kunnan tarpeeseen noin 100 m2 tilan. Remontti-investointi maksetaan kerralla omistajalle. Kunta vuokraa tilat toistaiseksi voimassa olevalla vuokrasopimuksella käyttöönsä.
Kirjanpitolautakunnan kuntajaoston yleisohje kunnan ja kuntayhtymän taseen laatimisesta ohjaa seuraavasti:
Tavanomaista suuremmat rahoitusosuudet muiden yhteisöjen pysyvien vastaavien hankintamenoihin voidaan merkitä muihin pitkävaikutteisiin menoihin. Muita pitkävaikutteisia menoja voivat olla mm. osake- ja vuokrahuoneistojen perusparannusmenot, tavanomaista suuremmat kaavoitusmenot, atk-ohjelmien hankintaan liittyvät muut menot kuin lisenssioikeuden hankintamenot sekä osallistuminen valtion tie- rata- ja vesiväylähankkeisiin. Muut pitkävaikutteiset menot on poistettava suunnitelman mukaan vaikutusaikanaan. Jollei kirjanpitovelvollinen voi luotettavalla tavalla arvioida vaikutusaikaa, on meno poistettava enintään kymmenessä vuodella (KPL 5:11 §; v.2016).
Investoinnin arvo on 100 582,56 euroa alv 0 %.
KUNNANJOHTAJA:
Kunnanhallitus esittää valtuustolle että se päättää
1. avata uuden investointikohdan "Hallinnon toimitilat" vuoden 2023 talousarvioon.
2. että ko. investointikohdan määrärahaksi varataan 100 590 (alv 0 %), joka rahoitetaan kassavaroin.
PÄÄTÖS:
1. Hyväksyttiin.
2. Hyväksyttiin.
Ptk tark.
|
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |