Dynasty tietopalvelu Haku RSS Utajärven kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://utajarvi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://utajarvi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Valtuusto
Pöytäkirja 14.12.2023/Pykälä 73


 

 

Kunnanhallituksen ja valtuuston kokousaikataulut 2024

 

Valt 14.12.2023 § 73  

336/00.02.01/2023  

 

VALMISTELIJA: 
hallintojohtaja Sari Mannermaa, p.  040 629 0650


Kunnan hallintosäännön 12 §:n mukaan toimielin päättää kokoustensa ajan ja paikan.

 

Kokous pidetään myös silloin, kun puheenjohtaja katsoo kokouksen tarpeelliseksi tai enemmistö toimielimen jäsenistä tekee puheenjohtajalle esityksen kokouksen pitämisestä asian käsittelyä varten. Tällöin puheenjohtaja määrää kokousajan. Puheenjohtaja voi perustellusta syystä peruuttaa kokouksen.

 

Kunnanhallituksen kokoukset on aiemmin pidetty noin joka kolmas viikko. Pääsääntöisesti kokoukset on pidetty Roomari-salissa tiistaisin klo 9. Kokousaikataulun muuttuessa kokoukset on pidetty iltakokouksina, joista on sovittu erikseen.

 

Vuonna 2024 kunnanhallituksen kokousaikatauluehdotus on seuraava:

 

16.1.

6.2.

27.2.

19.3.

9.4.

30.4.

21.5.

11.6.

13.8.

3.9.

24.9.

15.10.

5.11.

26.11.

10.12.

 

Valtuuston kokoukset on pidetty pääsääntöisesti torstaisin koulun auditoriossa klo 18 ja aikatauluehdotus v. 2024 kokouksille on seuraava:

 

15.2.

14.3.

25.4.

30.5.

13.6.

29.8.

3.10.

14.11.

12.12.

 

Valtuustoseminaarien aikataulut on sovittu erikseen.


 

KUNNANJOHTAJA:
Kunnanhallitus päättää, että kunnanhallituksen kokoukset vuonna 2024 pidetään yllä esitetyn aikataulun mukaisesti. Kokoukset pidetään pääsääntöisesti kolmen viikon välein tiistaisin klo 9. Kokousaikataulun muuttuessa kokoukset pidetään iltakokouksina, joista sovitaan erikseen.

Lisäksi kunnanhallitus esittää valtuustolle, että valtuuston kokoukset pidetään yllä esitetyn aikataulun mukaisesti.

PÄÄTÖS:
Hyväksyttiin.

 

Valt 14.12.2023 § 73  

336/00.02.01/2023  

   

Kunnanhallitus käsittelee asian kokouksessaan 12.12.

Päätösehdotus lisätään valtuuston listalle heti kunnanhallituksen kokouksen jälkeen.

 

KUNNANHALLITUS:
Valtuusto päättää hyväksyä vuoden 2024 kokousaikataulun edellä esitetyn aikataulun mukaisesti.

PÄÄTÖS:

Hyväksyttiin.
 

 

 

 

 

Ptk tark.