Dynasty tietopalvelu Haku RSS Utajärven kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://utajarvi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://utajarvi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Elinkeinovaliokunta
Muistio 12.09.2023/Asianro 28


 

 

Uuden koulurakennuksen hankesuunnittelu

 

EKV 12.09.2023 § 28  

244/10.03.02.00/2023  

 

 

VALMISTELIJA:
Elinympäristöjohtaja Petri Leskinen, p. 050 387 1973
 

Utajärven yhtenäiskoulurakennus muodostuu kahdesta osasta. Vanhempi osa on 1950 luvulla rakennettu ja uudempi osa, jossa toimii alakoulu, on tehty 2011 vuonna.

 

Vanhassa koulun osassa on ollut sisäilman laadun kanssa haasteita jo pitkään. Kunnassa tehtiin vuonna 2014 linjaus koulun elinkaaren ja käytön jatkamisesta noin 10 vuoden ajanjaksolle.

 

Päätettiin, että tehdään tarvittavia peruskorjauksia osissa sekä talotekniikan parantamista, joilla pyritään tämä tavoitteellinen käyttöaika saavuttamaan. Taloudellisesti päätettiin, että noin 2 - 2,5 M€ voidaan käyttää tämän tavoiteajan saavuttamiseksi vaadittaviin toimenpiteisiin. 

 

Kunta on käyttänyt rakennuksen käytettävyyden vaadittaviin toimenpiteisiin noin 2 M€ vuodesta 2014 lähtien tähän päivään.

 

Valtuusseminaarissa 2023 keväällä on koulurakennuksen tulevaisuudesta käyty linjauskeskustelu. Valtuusto on linjannut keskustelussa, että vanha koulurakennus korvataan uudella rakennuksella.

 

Elinympäristöpalvelut on valmistellut uuden koulurakennuksen hankintaa. Tavoitteena on tehdä tarjouspyyntöaineisto uudesta koulurakennuksesta syksyn 2023 aikana. Kilpailutus pyritään saamaan liikkeelle myös 2023 vuoden aikana.

 

Valiokunta tutustuu hankkeen sisältöön ja ohjeistaa hankesuunnittelussa elinympäristöpalveluita.
 


Elinkeinovaliokunta:

Elinkeinovaliokunta linjaa seuraavaa:
- uuden koulurakennuksen paikka on hyvä
- väestönsuoja tarvitaan
- vanha koulurakennus tulee purkaa
- koulualueen rakennusaikainen käyttö tulee suunnitella huolellisesti
----

 

 

 

 

 

Ptk tark.