RSS-linkki
Kokousasiat:https://utajarvi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://utajarvi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 26.09.2023/Pykälä 181
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Liite 8 | Utajärven yhtenäiskoulu - tontinkäyttösuunnitelma vaihe 1 - 9.8.2023 | |
Liite 9 | Utajärven yhtenäiskoulu - tontinkäyttösuunnitelma vaihe 2 - 9.8.2023 |
Uuden koulurakennuksen hankinta
KH 26.09.2023 § 181
264/02.07.00/2023
VALMISTELIJA:
Elinympäristöjohtaja Petri Leskinen, 050 387 1973
Utajärven yhtenäiskoulurakennus muodostuu kahdesta osasta. Vanhempi osa on 1950 luvulla rakennettu ja uudempi osa, jossa toimii alakoulu, on tehty 2011 vuonna.
Koulun vanhemmassa osassa on ollut sisäilman laadun kanssa haasteita jo pitkään. Kunnassa tehtiin vuonna 2014 linjaus koulun elinkaaren ja käytön jatkamisesta noin 10 vuoden ajanjaksolle. Rakennukseen on tehty talotekniikan parannuksia ja peruskorjauksia n. 1,5 miljoonalla eurolla vuosina 2014 - 2023. Tällä hetkellä vanhan koulun tiloista noin 40 prosenttia on poistettu käytöstä huonon sisäilman vuoksi.
Valtuusseminaarissa 2023 keväällä on koulurakennuksen tulevaisuudesta käyty linjauskeskustelu. Tällöin näkemys oli, että vanha koulurakennus tulee korvata uudella rakennuksella.
Elinympäristöpalvelut on valmistellut uuden koulurakennuksen hankintaa. Elinkeinovaliokunta on 12.9.2023 kokouksessa tutustunut hankkeeseen. Valiokunta totesi seuraavaa:
- uuden koulurakennuksen paikka on hyvä
- väestönsuoja tarvitaan
- vanha koulurakennus tulee purkaa
- koulualueen rakennusaikainen käyttö tulee suunnitella huolellisesti.
Uuteen koulurakennukseen tulee noin 1500 kerrosalaneliötä. Yläkoulu ja lukio sijoittuvat tiloihin. Hankinnan kilpailutus tehdään KVR-urakkana (kokonaisvaltainen rakennusurakka). Hankinnassa annetaan mahdollisuus tarjota mm. Käytettyä tilaelementtiä rajoitetuilla ehdoilla. Tilojen tulee vastata uuden rakennuksen laatua ja takuu tulee olla kuin uudella rakennuksella.
KVR-urakalle asetetaan kilpailutuksessa enimmäishinta, joka on 3,0 M€. Uuden koulun rakennushanke ajoittuu vuosille 2024-2025.
Tavoitteena on tehdä tarjouspyyntöaineisto ja kilpailutus uudesta koulurakennuksesta syksyn 2023 aikana. Tätä varten tarvitaan noin 40 000 euron investointimäärärahavaraus 2023 vuodelle.
Hankeeseen tulee varata lisäksi määrärahaa 100 000 euroa omiin hankintoihin:
- aluerakentamiseen
- kaukolämpölinjojen muutosrakentamiseen
- muihin rakennuttamisen kuluihin.
Koulun vanhempi osa tulee purkaa. Purkaminen toteutetaan uusien tilojen valmistumisen jälkeen. Vanha koulu on suojeltu rakennuskaavamerkinnällä sr-2. Rakennuksen purkaminen vaatii mm. Museoviraston ja elyn kuulemista/lausuntojen hankkimista purkuluvan käsittelyn yhteydessä. Rakennuksen purkaminen on käyttötalouden meno ja määräraha tulisi varata arviolta vuosille 2025-2026.
KUNNANJOHTAJA:
Kunnanhallitus päättää esittää valtuustolle, että
1) Utajärven kuntaan hankitaan uusi koulurakennus yläkoulun ja lukion toimintoja varten ja tälle avataan uusi investointikohta "uusi koulu"
2) uutta koulurakennusta varten varataan 40 000 euron investointimääräraha vuodelle 2023, 400 000 euron investointimääräraha vuodelle 2024 ja 2 700 000 euron investointimääräraha vuodelle 2025 eli yhteensä 3 140 000 euroa. Vuoden 2023 määräraha katetaan kassavaroista.
3) väestösuoja ja tekninen tila rakennetaan uuden koulurakennuksen tarpeeseen 2027 vuoden loppuun mennessä erillisenä investointina
Lisäksi kunnanhallitus päättää, että koulun vanhempaan osaan haetaan purkulupa.
PÄÄTÖS:
Hyväksyttiin esityksen mukaisesti.
Merkittiin pöytäkirjaan, että Tommi Väisänen poistui kokouksesta tämän asian käsittelyn alettua klo 12.28.
Ptk tark.
|
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |