RSS-linkki
Kokousasiat:https://utajarvi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://utajarvi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 26.09.2023/Pykälä 179
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Utajärven Yrityspuisto Oy:n ja Utajärven kunnan välinen sopimus elinkeinopalvelujen tuottamisesta
KH 16.08.2022 § 192
VALMISTELIJA:
Kunnanjohtaja Anne Sormunen, p. 040 482 6444
Utajärven kunnassa on ollut voimassa periaatepäätös ja kirjallinen sopimus, jolla kehitysyhtiö Utajärven Yrityspuisto Oy on toteuttanut Utajärven kunnalle elinkeinopalvelut (ekv 30.10.2018 § 64, 13.11.2018 § 25).
Utajärven kunta ostaa monipuoliset elinkeinojen kehittämis- ja neuvontapalvelut, toimintaympäristön kehittämispalveluita sekä alueen ja kunnan markkinointia kunnan 100 % omistamalta kehitysyhtiötä erikseen tehdyn palvelusopimuksen mukaisesti.
Utajärven kunta on varannut vuoden 2022 talousarvioon 180 000 euroa elinkeinopalveluiden ostoon Utajärven Yrityspuisto Oy:lta. Utajärven Yrityspuisto Oy:n hallitus on esittänyt Utajärven kunnalle, että korvaus elinkeinopalveluiden tuottamisesta vuonna 2022 on 180 000 euroa. Vuoden 2023 korvauksen osalta Utajärven Yrityspuiston hallitus tekee esityksen Utajärven kunnalle vuoden 2023 syyskuun loppuun mennessä.
Päivitetty palvelusopimus on liitteenä.
KUNNANJOHTAJA:
Kunnanhallitus päättää hyväksyä
1. liitteen mukaisen sopimuksen elinkeinopalvelujen tuottamisesta Utajärven
kunnassa Utajärven Yrityspuisto Oy:n hallituksen esittämässä muodossa.
2. Utajärven Yrityspuisto Oy:n hallituksen esityksen 180 000 euron korvauksen
maksamisesta Utajärven Yrityspuisto Oy:lle elinkeinopalveluiden
tuottamisesta Utajärven kunnalle.
PÄÄTÖS:
Hyväksyttiin.
----
KH 26.09.2023 § 179
228/14.00.00/2022
VALMISTELIJA:
Kunnanjohtaja Anne Sormunen, p. 040 482 6444
Utajärven Yrityspuisto Oy toteuttaa edelleen Utajärven kunnan elinvoiman strategian mukaista tekemistä. Sopimuksessa mainittujen tehtävien lisäksi painopistettä on kasvatettu hankkeiden ja viestinnän sekä markkinoinnin osalta.
Utajärven kunta on varannut vuoden 2023 talousarvioon 160 000 euroa elinkeinopalvelujen ostoon Utajärven Yrityspuisto Oy:lta. Utajärven Yrityspuisto Oy:n hallitus on esittänyt Utajärven kunnalle, että korvaus elinkeinopalvelujen tuottamisesta vuonna 2023 on 160 000 euroa.
Päivitetty palvelusopimus on liitteenä.
KUNNANJOHTAJA:
Kunnanhallitus päättää hyväksyä
1. liitteen mukaisen sopimuksen elinkeinopalvelujen tuottamisesta Utajärven kunnassa Utajärven Yrityspuisto Oy:n hallituksen esittämässä muodossa.
2. Utajärven Yrityspuisto Oy:n hallituksen esityksen 160 000 euron korvauksen maksamisesta Utajärven Yrityspuisto Oy:lle elinkeinopalvelujen tuottamisesta Utajärven kunnalle.
PÄÄTÖS:
Hyväksyttiin.
Merkittiin pöytäkirjaan, että Maija Koistinen poistui kokouksesta yhteisöjäävinä tämän asian käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi klo 12.07 - 12.12 ja että rehtori, kasvatusjohtaja Jari Kettukangas palasi kokoukseen tämän asian käsittelyn aikana klo 12.10.
Ptk tark.
|
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |