Dynasty tietopalvelu Haku RSS Utajärven kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://utajarvi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://utajarvi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 15.08.2023/Pykälä 153


 

Valtuuston 20.6.2023 pidetyn kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

 

KH 15.08.2023 § 153  

KunL 23 § mukaan kunnanhallituksen on huolehdittava valtuuston päätösten täytäntöönpanosta ja laillisuuden valvonnasta. KunL 56 §:n mukaan, jos kunnanhallitus katsoo, että valtuuston päätös on syntynyt virheellisessä järjestyksessä taikka että valtuusto on ylittänyt toimivaltansa tai että päätös on muuten lainvastainen, kunnanhallituksen on jätettävä päätös täytäntöön panematta. Asia on viipymättä saatettava valtuuston uudelleen käsiteltäväksi.

 

KUNNANJOHTAJA:
Kunnanhallitus päättää todeta, että valtuuston päätökset on tehty oikeassa järjestyksessä ja päätökset eivät mene valtuuston toimivaltaa ulommaksi eivätkä ole lainvastaisia ja että ne ovat täytäntöönpanokelpoisia.

Valtuustoasiat:

21 § Kokouksen avaus

22 § Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

23 § Pöytäkirjantarkastajien valinta

24 § Tilinpäätös vuodelta 2022

25 § Arviointikertomus 2022

26 § Talousarvion neljännesvuosikatsaus 31.03.2023

27 § Vuoden 2023 kaavoituskatsaus

28 § Asuntohankkeen toteuttaminen

29 § Alanaaman-Kemilänkylän yksityistien siltahankkeen avustus

30 § Liikennepuiston rakentamispäätös ja Leader avustuksen hakeminen

31 § Eron myöntäminen tarkastuslautakunnan jäsenyydestä ja uuden jäsenen valinta

32 § Ilmoitusasiat ja muut mahdolliset asiat

 

PÄÄTÖS:

Hyväksyttiin.

Ptk tark.