RSS-linkki
Kokousasiat:https://utajarvi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://utajarvi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 30.05.2023/Pykälä 116
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Liite 5 | LIITE Kartta Putaalantie | |
Liite 6 | LIITE Vanhatie_AVH kunta_a |
Putaalan yksityistien perusparannusavustus
KH 30.05.2023 § 116
174/02.05.01.02/2023
VALMISTELIJA:
Elinympäristöjohtaja Petri Leskinen, p. 050 387 1973
Vanhatien tiekunta on jättänyt avustushakemuksen 23.5.2023 Putaalan yksityistien perusparannushankkeeseen. Ely-keskus on antanut 8.5.2023 avustuspäätöksen tienparannushankkeeseen 70 % kustannuksista. Ely on hyväksynyt hankkeen kokonaiskustannuksiksi 83 278 euroa. Putaalantie on virallinen yksityistie ja tietä hallinnoi järjestäytynyt tiekunta.
Kunnanvaltuusto on linjannut 4.3.2010 tekemällään päätöksellä yksityistien perusparannusavustukset seuraavasti:
Utajärven kunta osallistuu valtionapukelpoisten yksityisteiden perusparannuskustannuksiin 10 % osuudella. Osuus määritellään tiepiirin hyväksymästä kustannusarviosta tai enintään hankkeen toteutuskustannuksista, jos ne ovat pienemmät kuin hyväksytty kustannusarvio. Avustus tiekunnalle voidaan maksaa kahdessa erässä: puolet avustussummasta, kun hanke on aloitettu ja toinen puoli kun se on hyväksytysti loppuun suoritettu.
Myönnettävä 10 %:n osuus sisältää myös suunnittelukustannukset, jotka pääosin ovat kunnan etukäteen maksamia puitesopimuksen nojalla. Tiekuntakohtaiset päätökset tekee tekninen lautakunta erikseen jokaisesta hankkeesta.
Tiekunta on päättänyt ottaa vastaan myönnetyn avustuksen ja toteuttaa hankkeen. Tiekunta hakee hankkeen toteuttamiseksi Utajärven kunnalta avustusta 10 % Ely-keskuksen hyväksymistä hankkeen kokonaiskustannuksista eli 8 327 euroa.
Elinympäristöjohtaja:
Ehdotan, että kunta myöntää hakemuksen mukaisesti 8 327 euroa tiekunnalle hankkeen kustannuksiin. Kunnan avustus hankkeeseen on maksimissaan 10 % toteutuneista kustannuksista. Mikäli avustuksen ennakkoa on maksettu enemmän kuin maksimi 10 % toteutuneista kustannuksista on, tiekunta sitoutuu palauttamaan liikaa maksetun ennakon. Jos hanke ei toteudu niin tiekunta sitoutuu maksamaan saadut kunnan avustukset takaisin.
KUNNANJOHTAJA:
Kunnanhallitus päättää myöntää hakemuksen mukaisesti 8 327 euroa Vanhatien tiekunnalle. Mikäli avustuksen ennakkoa on maksettu enemmän kuin maksimi 10 % toteutuneista kustannuksista on, tiekunta sitoutuu palauttamaan liikaa maksetun ennakon. Jos hanke ei toteudu, tiekunta sitoutuu maksamaan saadut kunnan avustukset takaisin. Avustus maksetaan elinympäristöpalveluiden käyttötalouden budjetista kohdasta yksityistiet 807.
PÄÄTÖS:
Hyväksyttiin.
Ptk tark.
|
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |