Dynasty tietopalvelu Haku RSS Utajärven kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://utajarvi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://utajarvi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 30.05.2023/Pykälä 123


 

Paikallisten järjestelyerien kohdentaminen 1.6.2023

 

KH 30.05.2023 § 123  

148/01.00.01/2023  

 

 

VALMISTELIJA: 
Hallintojohtaja Sari Mannermaa, p. 040 629 0650

Virka- ja työehtosopimuksiin on 1.6.2023 alkaen tulossa useita järjestelyeriä sekä kertapalkkioita joiden määrät esitellään tarkemmin kokouksessa.

 

Paikallisia järjestelyeriä kohdennettaessa ensisijaisia tavoitteita ovat paikallisten palkkausjärjestelmien edelleen kehittäminen, paikallisten palkkausepäkohtien korjaaminen sekä tuloksellisuutta edistävien toimintojen ja tehtävien uudelleenjärjestelyjen tukeminen. Samalla huolehditaan siitä, että johto- ja esimiesasemassa sekä muiden palkkahinnoittelun ulkopuolella olevien palkkaus on oikeassa suhteessa heidän alaistensa tai verrokkiryhmien palkkaan nähden.

Järjestelyvaraerien kohdentamisesta on keskusteltu YT-toimikunnassa ja käyty paikallisneuvottelut toukokuun aikana. Neuvottelujen tulokset esitellään kokouksessa. Edellisissä, vuonna 2021 käydyissä paikallisneuvotteluissa järjestelyeriä on kohdennettu henkilökohtaisiin lisiin, ja samalla todettu, että johtoryhmän osalta järjestelyvaraerien jakamista tarkastellaan, kun eriä on seuraavan kerran jaossa.

 

Utajärven kunnanhallituksen 19.12.2022 § 334 päätöksen mukaisesti KT-yhteyshenkilö päättää järjestelyvaraerien jakamisesta sekä virka- ja työehtosopimuksiin perustuvista harkinnanvaraisista palkankorotuksista, henkilökohtaisista lisistä ja tulospalkkioista muun henkilöstön osalta paitsi johtoryhmän, jonka palkkauksesta päättää kunnanhallitus.  
 

KUNNANHALLITUKSEN PUHEENJOHTAJA:
Kunnanhallitus päättää, kohdennetaanko järjestelyeriä johtoryhmän palkkoihin.

PÄÄTÖS:
Kunnanhallitus päätti, että järjestelyeriä kohdennetaan myös johtoryhmän palkkoihin.
 

Merkittiin pöytäkirjaan, että kunnanjohtaja Anne Sormunen ja hallintojohtaja Sari Mannermaa poistuivat osallisuusjääveinä kokouksesta ennen tämän asian käsittelyä ja päätöksentekoa klo 12.48.

 

 

Ptk tark.