Dynasty tietopalvelu Haku RSS Utajärven kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://utajarvi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://utajarvi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Tarkastuslautakunta
Pöytäkirja 12.05.2023/Pykälä 37


 

Tilinpäätös vuodelta 2022

 

 

 

 

KH 28.03.2023 § 75 

 

 

VALMISTELIJA: 
Vs. kunnanjohtaja Petri Leskinen,  

Taloussuunnittelija Anita Markkola, p. 050 444 1184  

 

Kunnan tilikausi on kalenterivuosi. Kunnanhallituksen on laadittava tilikaudelta tilinpäätös tilikautta seuraavan vuoden maaliskuun loppuun mennessä ja annettava se tilintarkastajien tarkastettavaksi sekä tilintarkastuksen jälkeen saatettava se valtuuston käsiteltäväksi kesäkuun loppuun mennessä.  

 

Tilinpäätöksen tulee antaa oikeat ja riittävät tiedot kunnan toiminnan tuloksesta, taloudellisesta asemasta ja rahoituksesta. Tätä varten tarpeelliset lisätiedot on ilmoitettava liitetiedoissa. Tilinpäätöksen allekirjoittavat kunnanhallituksen jäsenet sekä kunnanjohtaja. (KunL 113 § Tilinpäätös) Kunnan, joka tytäryhteisöineen muodostaa kuntakonsernin, tulee laatia ja sisällyttää tilinpäätökseensä konsernitilinpäätös. (KunL 114 a § Konsernitilinpäätös).

 

Toimintakertomuksessa on esitettävä selvitys valtuuston asettamien toiminnallisten ja taloudellisten tavoitteiden toteutumisesta kunnassa ja kuntakonsernissa. Toimintakertomuksessa on myös annettava tietoja sellaisista kunnan ja kuntakonsernin talouteen liittyvistä olennaisista asioista, joista ei ole tehtävä selkoa kunnan tai kuntakonsernin taseessa, tuloslaskelmassa tai rahoituslaskelmassa.  

 

Jos kunnan taseessa on kattamatonta alijäämää, toimintakertomuksessa on tehtävä selkoa talouden tasapainotuksen toteutumisesta tilikaudella sekä voimassa olevan taloussuunnitelman ja toimenpideohjelman riittävyydestä talouden tasapainottamiseksi. Kunnanhallituksen on toimintakertomuksessa tehtävä esitys tilikauden tuloksen käsittelystä. (KunL 115 § Toimintakertomus)  

 

Taulukossa esitetty tilinpäätöksen keskeiset luvut 

 

 

Liitteenä tasekirja, joka sisältää tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen vuodelta

2022. 
 

Tilinpäätös esitellään tarkemmin kokouksessa. 

 

VS. KUNNANJOHTAJA:

Kunnanhallitus:  

 

  1. Hyväksyy osaltaan vuodelta 2022 laaditun tilinpäätöksen. 

 

  1. Esittää valtuustolle, että tilikaudelta 2022 syntynyt ylijäämä 190 645,71 euroa kirjataan taseeseen yli- ja alijäämätilille.  

 

  1. Allekirjoittaa vuoden 2022 tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen sekä jättää sen tilintarkastajan tarkastettavaksi. 

 

  1. Saattaa tilinpäätöksen tarkastuslautakunnan valmistelun jälkeen edelleen valtuuston käsiteltäväksi. 

 

  1. Oikeuttaa hallintojohtajan tekemään tilinpäätökseen ja toimintakertomukseen pieniä teknisiä muutoksia, mikäli niitä tilintarkastuksen yhteydessä huomataan. 

 

Asian käsittely:

Hanna Itälahti poistui kokouksesta asian käsittelyn aikana klo 11.27.

 

Kokouksessa pidettiin tauko klo 11.59-12.05.

 

Tommi Väisänen poistui kokouksesta asian käsittelyn aikana klo 12.44.

 

Reetta Tuovinen-Salo ja Sanna Kauppinen poistui kokouksesta klo 13.07.

 

Kokouksessa pidettiin tauko klo 13.07-13.41.

 

Pöytäkirjantarkastajaksi valittiin Pertti Kamula § 75 alkaen.

 

Raili Kokko poistui kokouksesta asian käsittelyn aikana klo 13.57.

 

Vuokko Paso liittyi kokoukseen asian käsittelyn aikana klo 13.46.

 

Anita Markkola poistui päätöksen teon jälkeen klo 14.04.


 
PÄÄTÖS:
Hyväksyttiin.
----
 

 

 

 

 

 

 

TARKLTK 21.04.2023 § 22 

 

 

 

Kunnanjohtaja Anne Sormunen, kunnanhallituksen puheenjohtaja Pentti Tuovinen ja taloussuunnittelija Anita Markkola esittelevät tilinpäätöstä 2022.

Puheenjohtaja:
Tarkastuslautakunta merkitsee esittelyn tilinpäätöksestä 2022 tiedoksi.
 

Asian käsittely:

Taloussuunnittelija Anita Markkola ja kunnanhallituksen puheenjohtaja Pentti Tuovinen saapuivat kokoukseen klo 10.03.

Anne Sormunen saapui kokoukseen klo 10.08.

 

Anita Markkola ja Pentti Tuovinen poistuivat kokouksesta klo 11.15.


Tarkastuslautakunta

Hyväksyttiin.
---
 

 

 

 

 

 

 

TARKLTK 12.05.2023 § 37  

107/02.06.01.03/2023  

 

 

Tilintarkastaja on suorittanut vuoden 2022 hallinnon ja kirjanpidon sekä tilinpäätöksen tarkastamisen. Tilintarkastaja on tilintarkastuskertomuksessaan esittänyt tilinpäätöksen hyväksymistä ja vastuuvapauden myöntämistä tilivelvollisille tarkastamaltaan kaudelta.

Tarkastuslautakunta:
Tarkastuslautakunta saattaa tilinpäätöksen valtuuston käsiteltäväksi seuraavin edellytyksin:
1. tilintarkastuskertomus vuodelta 2022 merkitään tiedoksi
2. vuoden 2022 tilinpäätös hyväksytään
3. kunnan hallintoa ja taloutta hoitaneille toimielinten jäsenille ja tilivelvollisille viranhaltijoille myönnetään vastuuvapaus tilikaudelta 1.1. - 31.12.2022.


Päätös:

Hyväksyttiin.
 

 

 

 

 

 

Ptk tark.