RSS-linkki
Kokousasiat:https://utajarvi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://utajarvi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Elinkeinovaliokunta
Muistio 04.04.2023/Asianro 11
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Koulun tulevaisuuden tilaratkaisujen ennakkovaikutusten arviointi
EKV 04.04.2023 § 11
114/10.03.02.00/2023
VALMISTELIJA:
Elinympäristöjohtaja Petri Leskinen, p. 050 387 1973
Vuonna 2015 Utajärven kunnassa tehtiin koulun vanhanosan 10-vuotissuunnitelma. Suunnitelman tavoitteena oli pitää koulurakennus käyttökunnossa vuoteen 2025 asti. Toimintasuunnitelmassa olleiden toimenpiteiden ansiosta opetusta on voitu järjestää koulurakennuksen sisäilmahaasteista huolimatta tähän päivään saakka. Nyt suunnitelmakauden loppupuolella sisäilmahaasteet ovat laajentuneet. Vanhan koulun korjaustoimet eivät enää ole näistä haasteista johtuen teknistaloudellisesti kannattavia.
Edellä mainituista seikoista johtuen alkuvuoden 2023 aikana on tehty virkamiestyönä ennakkovaikutusten arviointi opetuksen järjestämisen laajuudesta ja eri vaihtoehtojen tilatarpeesta sekä näiden heijasteista Utajärven kunnan kokonaistilanteeseen.
Oheismateriaalina on ennakkovaikutusten arvioinnin dokumentti sekä oppilasennusteen mukaan laskettu tilatarve tuleville lukuvuosille.
Hyvinvointi- ja elinkeinovaliokunnan yhteisessä kokouksessa perehdytään ennakkovaikutusten arviointiin ja eri vaihtoehdoista nouseviin investointitarpeisiin tilakysymyksen ratkaisemiseksi.
Kokouksessa keskustellaan myös kuntatalouden tilanteesta ja tulevien vuosien investointikyvystä.
Tällä käsittelyllä pohjustetaan kevään 2023 valtuustoseminaarissa tehtävää varsinaista linjausta koulun tulevaisuuden tilatarpeen ratkaisemiseksi.
Asian käsittely:
Ahti Moilanen poistui kokouksesta asian käsittelyn aikana klo 10:22, Maija Koistinen poistui klo 10:40 ja Niina Kupsala poistui klo 10:53.
Kokouksesssa pidettiin tauko klo 10:57-11:02.
Elinkeinovaliokunta:
Vs kunnanjohtaja esitteli koulun tilojen projektiryhmän työn tulokset.
----
Ptk tark.
|
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |