RSS-linkki
Kokousasiat:https://utajarvi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://utajarvi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 28.03.2023/Pykälä 75
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Tilinpäätös vuodelta 2022
KH 28.03.2023 § 75
107/02.06.01.03/2023
VALMISTELIJA:
Vs. kunnanjohtaja Petri Leskinen,
Taloussuunnittelija Anita Markkola, p. 050 444 1184
Kunnan tilikausi on kalenterivuosi. Kunnanhallituksen on laadittava tilikaudelta tilinpäätös tilikautta seuraavan vuoden maaliskuun loppuun mennessä ja annettava se tilintarkastajien tarkastettavaksi sekä tilintarkastuksen jälkeen saatettava se valtuuston käsiteltäväksi kesäkuun loppuun mennessä.
Tilinpäätöksen tulee antaa oikeat ja riittävät tiedot kunnan toiminnan tuloksesta, taloudellisesta asemasta ja rahoituksesta. Tätä varten tarpeelliset lisätiedot on ilmoitettava liitetiedoissa. Tilinpäätöksen allekirjoittavat kunnanhallituksen jäsenet sekä kunnanjohtaja. (KunL 113 § Tilinpäätös) Kunnan, joka tytäryhteisöineen muodostaa kuntakonsernin, tulee laatia ja sisällyttää tilinpäätökseensä konsernitilinpäätös. (KunL 114 a § Konsernitilinpäätös).
Toimintakertomuksessa on esitettävä selvitys valtuuston asettamien toiminnallisten ja taloudellisten tavoitteiden toteutumisesta kunnassa ja kuntakonsernissa. Toimintakertomuksessa on myös annettava tietoja sellaisista kunnan ja kuntakonsernin talouteen liittyvistä olennaisista asioista, joista ei ole tehtävä selkoa kunnan tai kuntakonsernin taseessa, tuloslaskelmassa tai rahoituslaskelmassa.
Jos kunnan taseessa on kattamatonta alijäämää, toimintakertomuksessa on tehtävä selkoa talouden tasapainotuksen toteutumisesta tilikaudella sekä voimassa olevan taloussuunnitelman ja toimenpideohjelman riittävyydestä talouden tasapainottamiseksi. Kunnanhallituksen on toimintakertomuksessa tehtävä esitys tilikauden tuloksen käsittelystä. (KunL 115 § Toimintakertomus)
Taulukossa esitetty tilinpäätöksen keskeiset luvut
Liitteenä tasekirja, joka sisältää tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen vuodelta
2022.
Tilinpäätös esitellään tarkemmin kokouksessa.
VS. KUNNANJOHTAJA:
Kunnanhallitus:
- Hyväksyy osaltaan vuodelta 2022 laaditun tilinpäätöksen.
- Esittää valtuustolle, että tilikaudelta 2022 syntynyt ylijäämä 190 645,71 euroa kirjataan taseeseen yli- ja alijäämätilille.
- Allekirjoittaa vuoden 2022 tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen sekä jättää sen tilintarkastajan tarkastettavaksi.
- Saattaa tilinpäätöksen tarkastuslautakunnan valmistelun jälkeen edelleen valtuuston käsiteltäväksi.
- Oikeuttaa hallintojohtajan tekemään tilinpäätökseen ja toimintakertomukseen pieniä teknisiä muutoksia, mikäli niitä tilintarkastuksen yhteydessä huomataan.
Asian käsittely:
Hanna Itälahti poistui kokouksesta asian käsittelyn aikana klo 11.27.
Kokouksessa pidettiin tauko klo 11.59-12.05.
Tommi Väisänen poistui kokouksesta asian käsittelyn aikana klo 12.44.
Reetta Tuovinen-Salo ja Sanna Kauppinen poistui kokouksesta klo 13.07.
Kokouksessa pidettiin tauko klo 13.07-13.41.
Pöytäkirjantarkastajaksi valittiin Pertti Kamula § 75 alkaen.
Raili Kokko poistui kokouksesta asian käsittelyn aikana klo 13.57.
Vuokko Paso liittyi kokoukseen asian käsittelyn aikana klo 13.46.
Anita Markkola poistui päätöksen teon jälkeen klo 14.04.
PÄÄTÖS:
Hyväksyttiin.
----
Ptk tark.
|
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |