RSS-linkki
Kokousasiat:https://utajarvi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://utajarvi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 14.03.2023/Pykälä 61
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Liite 1 | Liite kotikuntakorvaus oikaisu |
Kotikuntakorvaus maksatuksen oikaiseminen
KH 14.03.2023 § 61
99/02.05.01.00/2023
VALMISTELIJA:
Taloussuunnittelija Anita Markkola, p. 050 444 1184
Kunnan peruspalvelujen valtionosuudesta annetun lain (618/2021) nojalla valtiovarainministeriö on 29.12.2022 tehnyt päätökset valtionosuuden ja veroperustemuutoksista johtuvien verotulomenetysten korvauksen maksamisesta (VN/22144/2022) sekä kotikuntakorvauksen perusosasta (VN/33146/2022).
Kotikuntakorvauksen määräytymisestä säädetään kunnan peruspalvelujen valtionosuudesta annetussa laissa. Lain 34 §:ssä säädetään, että jos esiopetusta ja perusopetuslain 26 §:n 1 momentissa tarkoitettua perusopetusta järjestää varainhoitovuotta edeltävää vuotta edeltäneen vuoden joulukuun 15 päivänä muu kuin oppilaan kotikunta, oppilaan kotikunta on velvollinen suorittamaan asianomaiselle kunnalle tai muulle 1 §:n 2 momentissa tarkoitetulle opetuksen järjestäjälle kotikuntakorvauksen.
Kunnan peruspalvelujen valtionosuudesta annetun lain 40 §:ssä säädetään, että kunnan ja muun opetuksen järjestäjän on toimitettava valtiovarainministeriölle kotikuntakorvauksien keskitettyä maksamista varten tiedot esi- ja perusopetusta saavien oppilaiden määristä ikäluokittain. Lain nojalla annetun valtioneuvoston asetuksen (1393/2022) 6 §:n mukaan tiedot toimitetaan Opetushallitukselle valtakunnallisista opinto- ja tutkintorekistereistä annetussa laissa (884/2017) tarkoitetun opetuksen ja koulutuksen valtakunnallisen tietovarannon kautta (Koski). Tilastokeskus yhdistää tiedon oppilaan opetuksen järjestäjästä väestötietojärjestelmän mukaiseen kotikuntaan henkilötunnuksen avulla.
Tilastokeskus on 23.1.2023 ilmoittanut valtiovarainministeriölle oppilas- ja kotikuntatietojen yhdistämisessä tapahtuneesta virheestä.
Tilastokeskus on 23.1.2023 toimittanut valtiovarainministeriölle korjatun aineiston oppilaiden kotikunnista ja opetuksen järjestäjistä.
Kotikuntakorvausta vuodelle 2023 oikaistaan siten, että kotikuntakorvauksen maksatuksessa huomioidaan Tilastokeskuksen valtiovarainministeriölle toimittama korjattu oppilasaineisto. Oikaistun tiedon mukainen maksuerittely on liitteenä.
Oikaisut huomioidaan kunnan peruspalvelujen valtionosuuksien vuoden 2023 maaliskuun maksuerästä alkaen. Oikaisu lisää Utajärven kunnan kotikuntakorvaustuloja 7 436 euroa vuodelle 2023.
VS. KUNNANJOHTAJA
Kunnanhallitus merkitsee asian tiedoksi ja hyväksyy muutoksen vuodelle 2023.
PÄÄTÖS:
Hyväksyttiin.
----
Ptk tark.
|
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |