RSS-linkki
Kokousasiat:https://utajarvi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://utajarvi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 14.03.2023/Pykälä 66
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Kunnanhallituksen vaali 2023-2025
KH 14.03.2023 § 66
31/00.02.00/2023
VALMISTELIJA:
vs. hallintojohtja Petri Leskinen, p. 050 387 1973
Kunnan hallintosäännön 8 §:n mukaan kunnanhallituksessa on seitsemän
jäsentä ja jokaisella jäsenellä on henkilökohtainen varajäsen.
Hallintosäännön mukaan kunnanhallituksen toimikausi on kaksi vuotta.
Toimikausi alkaa tai päättyy valtuustokauden vaihtuessa.
Kunnanhallituksen jäsenistä nimetään puheenjohtaja sekä yksi
varapuheenjohtaja.
Kuntalain 73 §:n mukaan vaalikelpoinen kunnanhallitukseen on henkilö,
joka on vaalikelpoinen valtuustoon, ei kuitenkaan:
1. välittömästi kunnanhallituksen alaisena toimiva kunnan
palveluksessa oleva henkilö;
2. henkilö, joka on kunnanhallituksen tehtäväalueella toimivan,
kunnan määräysvallassa olevan yhteisön tai säätiön palveluksessa;
3. kunnan palveluksessa oleva henkilö, joka lautakunnan esittelijänä
tai muuten vastaa kunnanhallituksen käsiteltäväksi tulevien
asioiden valmistelusta;
4. henkilö, joka on hallituksen tai siihen rinnastettavan toimielimen
jäsenenä taikka johtavassa tai vastuullisessa tehtävässä tai siihen
rinnastettavassa asemassa liike- toimintaa harjoittavassa
yhteisössä tai säätiössä, jos kysymyksessä on sellainen yhteisö,
jolle kunnanhallituksessa tavanomaisesti käsiteltävien asioiden
ratkaisu on omiaan tuottamaan olennaista hyötyä tai vahinkoa.
Henkilöstön edunvalvonnasta asianomaisessa kunnassa huolehtivan
yhteisön hallituksen tai siihen rinnastettavan toimielimen puheenjohtaja
ei ole vaalikelpoinen kunnanhallitukseen. Vaalikelpoinen ei myöskään
ole henkilö, joka yhteisön neuvottelijana tai muussa vastaavassa
ominaisuudessa vastaa edunvalvonnasta.
Enemmistön kunnanhallituksen jäsenistä on oltava muita kuin kunnan
tai kunnan määräämisvallassa olevan yhteisön tai säätiön palveluksessa
olevia henkilöitä.
Miesten ja naisten välisestä tasa-arvosta annetun lain 4 a §:n mukaan
valtion komiteoissa, neuvottelukunnissa ja muissa vastaavissa
toimielimissä sekä kunnallisissa ja kuntien välisen yhteistoiminnan
toimielimissä lukuun ottamatta kunnanvaltuustoja tulee olla sekä naisia
että miehiä kumpiakin vähintään 40 prosenttia, jollei erityisistä syistä
muuta johdu.
VS. KUNNANJOHTAJA:
Kunnanhallitus esittää valtuustolle, että valtuusto
1. päättää kunnanhallituksen toimikaudeksi kaksi (2) vuotta,
2. päättää varapuheenjohtajien määräksi yksi (1)
3. valitsee päättämäkseen toimikaudeksi 1.6.2023 - 31.5.2025
kunnanhallitukseen 7 jäsentä ja kullekin henkilökohtaisen
varajäsenen sekä
4. nimeää valituista jäsenistä puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan
5. panee päätöksen täytäntöön 1.6.2023 alkaen.
PÄÄTÖS:
Hyväksyttiin.
----
Ptk tark.
|
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |