Dynasty tietopalvelu Haku RSS Utajärven kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://utajarvi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://utajarvi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Keskusvaalilautakunta
Pöytäkirja 13.02.2023/Pykälä 7


Liite 1 Kuulutus eduskuntavaaleista 2023

 

 

Eduskuntavaaleista tiedottaminen

 

KEVALT 13.02.2023 § 7  

58/00.00.00.01/2023  

 

 

 

Keskusvaalilautakunnan on hyvissä ajoin ennen ennakkoäänestyksen alkamista tiedotettava, sillä tavoin kuin kunnan ilmoitukset saatetaan tiedoksi eduskuntavaalien vaalipäivä ja ennakkoäänestyksenajanjakso.

 

Varsinainen vaalipäivä on sunnuntai 2.4.2023. Vaalit pidetään Roomari-salissa klo 9-20.

 

Vuoden 2023 eduskuntavaalien ennakkoäänestys suoritetaan 22.-28.3.2023 Roomari-salissa Vanhatie 29.

 

Kunnanhallitus on päättänyt ennakkoäänestyspaikan aukioloajoista 13.12.2022 §312 seuraavasti: ke-pe 22.-24.3.2023 klo 9-19, la 25.3.2023 klo 10-16, su 26.3.2023 klo 11-16 ja ma-ti 27.-28.3.2023 klo 9-19.

 

Keskusvaalilautakunta voi lisäksi harkintansa mukaan kuuluttaa kotiäänestyksen järjestämisestä ja siihen ilmoittautumisesta sekä muista vaalien toimittamiseen liittyvistä asioista.

 

Virallisten kuulutusten lisäksi ennakkoäänestyspaikat osoitteineen ja aukioloaikoineen tulisi julkaista myös kunnan kotisivuilla. Lisäksi suositellaan, että vaalijärjestelyistä tiedotettaisiin yhteistyössä paikallisen median kanssa (uutisjutut, jne.) sekä kunnan omat julisteet ulkomainostelineissä ja muissa näkyvissä paikoissa.

 

Keskusvaalilautakunnan sihteeri on laatinut vaaleista liitteenä olevan kuulutuksen, joka jaetaan kokouksessa.

Ehdotus:
Keskusvaalilautakunta päättää, että kuulutus ennakkoäänestyksestä sekä varsinaiset vaalipäivän äänestyksestä julkaistaan Tervareitti-lehdessä sekä pidetään nähtävillä Utajärven kunnan julkisilla verkkosivuilla.

Keskusvaalilautakunta:

Keskusvaalilautakunta päätti julkaista kuulutuksen Tervareitti-lehdessä torstaina 9.3.2023 ja kuulutus päätettiin pitää nähtävillä kunnan verkkosivuilla.
----

 

Ptk tark.