RSS-linkki
Kokousasiat:https://utajarvi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://utajarvi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 06.03.2023/Pykälä 52
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Hallintojohtajan viran täyttäminen
KH 19.12.2022 § 338
VALMISTELIJA:
Kunnanjohtaja Anne Sormunen, p. 040 482 6444
Hallintojohtajan virka tulee haettavaksi vakinaisen viranhaltijan irtisanouduttua.
Utajärven kunnan hallintosäännön 38 §:n mukaan toimialajohtajat valitsee kunnanhallitus. Hallintosäännön 37 §:n mukaan haettavaksi julistamisesta päättää valinnasta päättävä viranomainen.
Hallintojohtaja toimii hallintopalveluiden toimialajohtajana ja vastaa hallintopalveluiden johtamisesta, suunnittelusta, arvioinnista sekä kehittämisestä. Hallintopalvelut kattavat hallinto-, talous-, henkilöstö- ja ICT-asiat. Yleishallinnollisten asioiden hoitamisen lisäksi hallintojohtajan tehtävänkuvaan kuuluu asioiden valmistelu kunnanhallitukselle ja valtuustolle. Hallintojohtaja on kunnan johtoryhmän jäsen ja kunnanjohtajan 1. sijainen.
Kelpoisuusvaatimuksena on soveltuva ylempi korkeakoulututkinto ja riittävä kokemus julkisen sektorin johtamisesta ja esimiestyöstä. Viran hoitamisessa luetaan eduksi kunta-alan lainsäädännön tuntemus sekä kokemus kunnallishallinnon tai muun julkishallinnon vaativista valmistelutehtävistä sekä talouden ja toiminnan vuosisuunnittelusta. Viran hoitaminen edellyttää aikaisempaa henkilöstöjohtamisen kokemusta sekä kokemusta strategian toimeenpanosta ja arvioinnista. Lisäksi tehtävään valitulta edellytetään hyvää kirjallista ilmaisutaitoa ja hyviä vuorovaikutustaitoja. Eduksi katsotaan kehittämisorientoitunut ja ratkaisukeskeinen työskentelyote. Lisäksi edellytetään hyviä tietoteknisiä taitoja ja kykyjä omaksua sekä käyttää useita järjestelmiä.
Palkkaus ja virkasuhteen ehdot määräytyvät KVTES:n mukaan. Viran täyttämisessä käytetään kuuden kuukauden koeaikaa. Virkaan valitun on ennen viran vastaanottamista esitettävä hyväksyttävä lääkärintodistus terveydentilastaan. Osana rekrytointiprosessia tullaan mahdollisesti käyttämään soveltuvuusarviointia.
Virka julistetaan haettavaksi 15.1.2023 klo 23:59 mennessä sanomalehti Kalevassa sekä kuntarekry.fi:ssä ja TE-hallinnon sivustolla. Hakemukset tehtävään tulee ensisijaisesti jättää sähköisen hakulomakkeen kautta www.kuntarekry.fi.
KUNNANJOHTAJA:
Kunnanhallitus päättää:
- Päättää julistaa hallintojohtajan viran haettavaksi 21.12.2022-15.1.2023 väliseksi ajaksi.
- Päättää, että hallintojohtajan viran hakuilmoitus julkaistaan sanomalehti Kalevassa sekä kuntarekry.fi:ssä ja TE-hallinnon sivustolla.
- Nimeää valintaa varten haastatteluryhmän.
PÄÄTÖS:
1. Hyväksyttiin.
2. Hyväksyttiin.
3. Haastatteluryhmään nimettiin kunnanhallituksen varsinaiset jäsenet, kunnanjohtaja, MPS Yhtiöt Oulun tiimin Minna Moilanen.
----
KH 17.01.2023 § 15
VALMISTELIJA:
vs. kunnanjohtaja Petri Leskinen, 050 387 1973
Kunnanhallitus toteaa hallintojohtajan viran täyttöprosessin tilanteen.
VS. KUNNANJOHTAJA:
Kunnanhallitus päättää:
1. Päättää jatkaa hallintojohtajan viran hakuaikaa 2.2.2023 saakka. Tähän
mennessä saapuneet hakemukset otetaan huomioon.
2. Päättää, että hallintojohtajan viran hakuilmoituksen julkaisua jatketaan
kuntarekry.fi:ssä ja TE-hallinnon sivustolla. Ostetaan lisäksi maksullista
markkinointia somekanavilla.
PÄÄTÖS:
1. Hyväksyttiin.
2. Hyväksyttiin.
----
KH 07.02.2023 § 31
VALMISTELIJA:
vs. kunnanjohtaja Petri Leskinen, 050 387 1973
Kunnanhallitus päätti kokoksessaan 17.1.2023 jatkaa hallintojohtajan viran hakuaikaa 2.2.2023 saakka. Hakuilmoitus on julkaistu Kuntarekry.fi:ssa ja Te-hallinnon sivuilla. Lisäksi on ostettu maksullista markkinointia somekanavilla. Hallintojohtajan virkaa hakeneiden luettelo toimitetaan kunnanhallitukselle hakuajan päättymisen jälkeen.
VS. KUNNANJOHTAJA:
Kunnanhallitus
1. valitsee kelpoisuusehdot täyttävistä hakijoista haastatteluun kutsuttavat
henkilöt.
2. päättää haastattelujen ajankohdasta.
3. päättää soveltuvuusarvion tekemisestä.
PÄÄTÖS:
Kunnanhallitus päätti, että
1. haastatteluun kutsutaan yhteiskuntatieteiden maisteri Anssi Lahnalampi,
tradenomi (YAMK) Sari Mannermaa, hallintotieteiden maisteri Mervi Pääkkö
ja yhteiskuntatieteiden maisteri Päivi Rautio.
2. haastattelut toteutetaan torstaina 23.2.2023.
3. soveltuvuusarvio tehdään. Haastattelujen jälkeen haastatteluryhmä nimeää
soveltuvuusarvioon valittavat henkilöt.
----
KH 06.03.2023 § 52
399/01.01.01.01/2022
VALMISTELIJA:
vs. kunnanjohtaja Petri Leskinen, 050 387 1973
Kunnanhallituksen 7.2.2023 kokouksen jälkeen hallintotieteiden maisteri Mervi Pääkkö on ilmoittanut, ettei ole käytettävissä virkaan. Kunnanhallituksen nimeämä haastatteluryhmä on toteuttanut haastattelut 23.2.2023. Hallintojohtajan virkaan haastatelluista henkilöistä haastatteluryhmä valitsi soveltuvuusarvioon Anssi Lahnalammen, Sari Mannermaan ja Päivi Raution.
VS. KUNNANJOHTAJA:
Ehdotan, että kunnanhallitus
1) toimittaa hallintojohtajan vaalin
2) päättää, että virkaan valitulla on 6 kk:n koeaika ja
3) toteaa, että edellytyksenä virkasuhteen alkamiselle on, että virkaan valittu
toimittaa hyväksyttävän lääkärintodistuksen terveydentilastaan.
Asian käsittely:
Minna Moilanen, Kai Savolainen, Maija Paavola ja Hanna Itälahti poistuivat kokouksesta ennen päätöksen tekoa klo 17.51.
Kokouksessa pidettiin tauko päätöksen teon jälkeen klo 18.22-18.29.
Kai Savolainen, Maija Paavola ja Hanna Itälahti liittyivät kokoukseen klo 18.22.
PÄÄTÖS:
Kunnanhallitus valitsi yksimielisesti hallintojohtajan virkaan kuuden kuukauden koeajalla tradenomi (YAMK) Sari Mannermaan. Mannermaalla on virassa edellytettävä kelpoisuus ja lisäksi hän on haastattelun ja soveltuvuusarvioinnin perusteella tehtävään niin osaamisensa kuin henkilökohtaisten ominaisuuksiensakin puolesta soveltuvin. Hallintojohtajan virkaan varalle valittiin yhteiskuntatieteiden maisteri Anssi Lahnalampi.
Virkavaali on ehdollinen, kunnes virkaan valittu on toimittanut hyväksyttävän lääkärintodistuksen terveydentilastaan.
----
Ptk tark.
|
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |