RSS-linkki
Kokousasiat:https://utajarvi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://utajarvi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 07.02.2023/Pykälä 32
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Liikunta- ja nuorisotalon palovahingon korjaus
KH 19.12.2022 § 328
VALMISTELIJA:
Elinympäristöjohtaja Petri Leskinen, p. 050 387 1973
Liikunta- ja nuorisotalossa tapahtui huhtikuussa 2022 tulipalo. Palovahingossa tuli vaurioita rakennuksen sisätiloihin kauttaaltaan. Purku- ja puhdistustyöt alkoivat elokuussa 2022. Tämä vaihe on valmis kokonaan tammikuun alussa 2023.
Palovahingon korjaussuunnittelu on toteutettu syksyn 2022 aikana.
Korjausrakentaminen on tarkoitus kilpailuttaa kokonaisurakkana ja tarjouspyyntö sekä suunnitelmat on laadittu tällä ajatuksella.
Kilpailutus on tarkoitus saada julkaistua vielä vuoden 2022 puolella. Kilpailutus tehdään ehdollisena tarjouspyyntönä. Korjausrakentamisen kustannusvastuista on vakuutusyhtiöllä ja kunnalla näkemysero. Varsinainen urakkasopimuksen tekeminen kilpailutuksen myötä valitun urakoitsijan kautta toteutuu vasta, kun valtuusto on päättänyt hankkeen määrärahan meno- ja tuloraamin. Kilpailutuksen myötä hankkeelle saadaan tarkka korjausrakentamisen hinta.
Tavoitteena hankkeessa on saada rakennus käyttöön vuoden 2024 alusta.
Elinympäristöjohtaja:
Ehdotan, että kunnanhallitus päättää kilpailuttaa liikunta- ja nuorisotalon palovahingon korjausrakentamisurakan esittelytekstin mukaisesti ehdollisena.
KUNNANJOHTAJA:
Kunnanhallitus päättää hyväksyä elinympäristöjohtajan ehdotuksen.
PÄÄTÖS:
Hyväksyttiin.
----
KH 07.02.2023 § 32
423/02.08.00.00/2022
VALMISTELIJA:
Elinympäristöjohtaja Petri Leskinen, p. 050 387 1973
Elinympäristöpalvelut on teettänyt palovahingon korjaussuunnitelmat ja tarjouspyyntöasiakirjat. Tarjouspyyntö on julkaistu Cloudia ohjelman kautta julkisena kilpailutuksena Hilma järjestelmään 23.12.2022.
Rakennusurakka on kilpailutettu pääurakkana. Pääurakka tarkoittaa, että yksi yritys tekee kokonaistarjouksen rakennus- ja taloteknisten töiden sekä tarvikkeiden osalta. Tarjousten jättöaika on 30.1.2023 klo 12.00.
Tarjouksia saatiin 7 kappaletta määräaikaan mennessä.
Tarjouksen jättäneet yritykset ovat
hinta alv 0 %
- Invera Oy 1 099 900 €
- Rakennushollari Oy 1 150 945 €
- Rakennuspalvelu J. Tuomela Oy 936 500 €
- Rakennusyhtiö Observo Oy 995 000 €
- Sakela Rakennus Oy 959 000 €
- Temotek Palvelut Oy 1 145 110 €
- Tsv-Rakennus OY 1 096 800 €
Halvimman tarjouksen tehneen yrityksen Rakennuspalvelu J.Tuomela Oy:n kanssa on pidetty selonottoneuvottelu 1.2.2023. Neuvottelussa todettiin tarjouksen vastaavan tarjouspyyntöä.
VS. KUNNANJOHTAJA:
Kunnanhallitus päättää, että
1. tekee hankintapäätöksen tehdyn kilpailutuksen perusteella. Hankkeen urakoitsijaksi valitaan Rakennuspalvelu J. Tuomela Oy. Urakkahinta on 936 500 € alv 0%. Hankintapäätös on ehdollinen siten, että se edellyttää valtuuston päätöksen hankkeen määrärahasta
2. nimeää elinympäristönjohtajan käymään urakkasopimusneuvottelut sekä tekemään urakkasopimuksen edellytyksen täytyttyä.
Asian käsittelyt:
Anja Pinoniemi jääväsi itsensä ja poistui kokouksesta ennen asian käsittelyä klo 12.50. Pinoniemen lapsen puoliso on yhden tarjouksen jättäneen yrityksen toimitusjohtaja.
Pasi Pentinpuro poistui kokouksesta klo 13.01.
Pinoniemi palasi kokoukseen päätöksen teon jälkeen klo 13.06.
PÄÄTÖS:
1. Hyväksyttiin.
2. Hyväksyttiin.
----
Ptk tark.
|
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |