RSS-linkki
Kokousasiat:https://utajarvi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://utajarvi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 17.01.2023/Pykälä 4
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Kiinteistö Oy Järvenneidon avustushakemus vuodelle 2023
KH 17.01.2023 § 4
9/02.05.01.02/2023
VALMISTELIJA:
Isännöitsijä Sanna Valtanen, p. 050 592 7307
Kiinteistö Oy Järvenneidon hallitus on kokouksessaan 2.11.2022 hyväksynyt talousarvionsa vuodelle 2023. Talousarvioon varatuista korjausmäärärahoista ei pystytä tekemään asumista haittaavien vikojen ja puutteiden korjauksia, kuten pesuhuone- ja huoneistoremontteja eikä viemään eteenpäin suunniteltuja, kehittämistoimenpiteenä nähtäviä purkutoimenpiteitä.
Yhtiön hallitus on päättänyt esittää Utajärven kunnalle, että kunta myöntää yhtiölle vuonna 2023 huolto- ja vuosikorjauksiin sekä asuntokannan kehittämiseen 60.000,00 euron avustuksen.
Valtiontukinäkökulmasta katsoen kyseessä on vähämerkityksellinen, eli de minimis -tuki. Yritykselle voidaan myöntää de minimis -tukea yhteensä enintään 200.000,00 euroa kolmen perättäisen verovuoden aikana. Enimmäismäärässä huomioidaan kaikkien viranomaisten de minimis-tukena myöntämä rahoitus.
Tukiviranomaisen on ilmoitettava kirjallisesti yritykselle, että sen myöntämä tuki on de minimis -tukea, ja viitattava komission de minimis -asetukseen (komission asetus (EU) N:o 1407/2013). Yrityksen puolestaan on ilmoitettava kirjallisesti tukiviranomaiselle kaikki sen eri viranomaisilta kahden edeltävän ja kuluvan vuoden verovuoden aikana saamat de minimis -tuet. Tuen myöntämiseen liittyvät asiakirjat tulee säilyttää mahdollista jälkivalvontaa varten kymmenen vuotta tukipäätöksestä.
Yhtiö on toimittanut kunnalle tiedon saamistaan de minimis -tuista.
VS. KUNNANJOHTAJA:
Kunnanhallitus päättää myöntää Kiinteistö Oy Järvenneidolle avustusta huolto- ja vuosikorjauksiin sekä asuntokannan kehittämiseen 60 000 euroa de minimis -tukena (komission asetus (EU) N:o1407/2013) vuodelle 2023.
Asian käsittely:
Sanna Valtanen saapui kokoukseen klo 9.08. Pertti Kamula jääväsi itsensä ja poistui kokouksesta klo 9.08. Kamula on Järvenneidon hallituksen jäsen.
Sanna Valtanen poistui kokouksesta ja Pertti Kamula palasi kokoukseen asian käsittelyn jälkeen klo 9.13.
PÄÄTÖS:
Hyväksyttiin.
----
Ptk tark.
|
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |